Image Image Image Image Image Image Image Image Image

16 syys

Kirjoittaja

Eurooppalaiset syöpäsuositukset: radonin torjuntaa tehostettava

16.9.2015 | Kirjoittaja |

Vaikka lääketieteelliset hoidot ovatkin kehittyneet merkittävästi viime aikoina, on sanalla “syöpä” usein hätkähdyttävä vaikutus. Elokuussa saimme lukea uudistetuista eurooppalaisista syöväntorjuntasuosituksista. Ne keskittyvät arjen pieniin valintoihin ja elinympäristön parantamiseen: tupakoinnin lopettaminen, ruokavalio, liikunta, painonhallinta, solariumin välttäminen ja säännölliset syöpäseulonnat sekä elinympäristön syöpäriskin pienentäminen.

Eurooppalaisittain merkittävin säteilyaltistaja elinympäristössämme on radon. Se koskee myös meitä suomalaisia.

Tupakoinnin voi lopettaa, ruokavaliotaan parantaa omatoimisesti, liikuntaa harrastaa, mutta radonin torjunta voi olla etäisempi ajatus. Kuitenkin noin 300 suomalaista sairastuu vuosittain radonin aiheuttamaan keuhkosyöpään. Radonia esiintyy koko maassa, etenkin Etelä-Suomessa ja Pirkanmaalla. Radonin aiheuttamaa syöpäriskiä voi pienentää selvittämällä asuntonsa radontaso sekä ryhtymällä tarvittaessa toimenpiteisiin sen pienentämiseksi.

Säteilyturvakeskus (STUK) on antanut jo aiemmin suosituksensa, jonka mukaan kaikkien radonalueilla (varsinkin harjualueet) sijaitsevien pientalojen, ensimmäisen kerrosten asuntojen ja vastaavien työpaikkojen radonpitoisuus tulisi mitata.

Tiedätkö sinä oman kotisi tai työpaikkasi radontilanteen?

STT:n uutisen eurooppalaisista suosituksista syövän ehkäisyyn julkaisi mm. Iltalehti. Linkki uutiseen: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015081220167584_uu.shtml

Säteilyturvakeskuksen uutinen aiheesta: http://www.stuk.fi/-/uudet-suositukset-oman-syopariskin-pienentamiseksi

Facebooktwitterlinkedin