Image Image Image Image Image Image Image Image Image

syyskuu 2016 - Radonfix

30 Syy

Kirjoittaja

STUK huolissaan koulujen radonpitoisuuksista

30.9.2016 | Kirjoittaja |

Säteilyturvakeskus STUK haluaa tänä syksynä kiinnittää erityistä huomiota koulurakennusten radonpitoisuuksiin. STUK on ottanut yhteyttä jokaisen Suomen kunnan ympäristöterveysviranomaisiin ja edellyttänyt niiltä ilmoitusta jokaisesta radonmitattavasta perus- ja toisen asteen oppilaitoksesta.

Keuhkosyöpää aiheuttava radon kertyy elimistöön vuosien mittaan, ja tästä syystä etenkin lapsia tulisi varjella radonilta. Monet oppilaat saattavat käydä samassa rakennuksessa koulua koko peruskouluaikansa. Jos tilojen radonarvot ovat korkeat, pääsee radonia kertymään kasvavan lapsen ja nuoren elimistöön jopa usean vuoden ajan.

Koulu on myös monen aikuisen monivuotinen työpaikka. Ns. radonkunnissa sijaitsevilla kouluilla ja muilla julkisilla tiloilla sekä tavanomaisilla työpaikoilla on velvollisuus mitata rakennuksen radonpitoisuus. Luettelo radonkunnista löytyy Säteilyturvakeskuksen sivuilta. Kannattaa kuitenkin huomata, että myös muissa kuin radonkunnissa sijaitsevilla toimitiloilla on velvollisuus huolehtia radonin mittaamisesta, jos on syytä epäillä korkeita radonpitoisuuksia (maaperä, harjualue). Lue lisää

Facebooktwitterlinkedin

20 Syy

Kirjoittaja

Radonkuntien yrittäjät ja asukkaat ihmeissään?

20.9.2016 | Kirjoittaja |

Säteilyturvakeskus STUK julkaisee säännöllisesti listan sellaisista kunnista, joiden alueella sijaitsevien julkisten laitosten (koulut, päiväkodit, sairaalat, virastot ym.) sekä muiden tavanomaisten työpaikkojen on huolehdittava toimitilojen säännöllisistä radonmittauksista. Alkuvuodesta 2016 päivitetyllä listalla on tällä hetkellä 59 kuntaa. Mittausvelvollisuus koskee mm. kaikkia ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevia toimitiloja.

Halusimme RadonFixissä kartoittaa sitä, missä määrin nämä radonkunnat jakavat tietoa radonista omilla verkkosivuillaan. Vierailimme jokaisen 59 kunnan sivuilla etsien tietoa radonista. Selvityksen tulos oli meille suuri yllätys: ainoastaan 6 (kuusi) kuntaa tarjosi sivuillaan suoraan tietoa radonista ja sen vaaroista. Tämän lisäksi kahdeksan kunnan sivuilta oli linkitys esimerkiksi seudun ympäristöviranomaisen sellaiselle sivustolle, jossa oli tietoa myös radonista. Lue lisää

Facebooktwitterlinkedin